Setämiesmyytti: tulevaisuudessa vanhukset hoidetaan kotona

Setämiehen nostalgia ei rajoitu pelkästään lapsuuden kasettisoittimien kaipuuseen. Hän saattaa väittää, ettei tulevaisuudessa ole varaa esimerkiksi vanhustenhuoltoon, ja siksi vanhukset tulisi hoitaa kotona, kuten ennen vanhaan. Samalla setämies saattaa ihailla globalismivastaisia leirinuotiokeskusteluja, joissa korostetaan ylitsevuotavasti asioiden tuottamista kotimaassa lähituotantona. Tällaisia ajatuksia on esittänyt esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja.

Köyhyyshifistely on eräänlainen romantisoitu kuva entisajan taloudesta ja työelämästä, setämiehen vastapaino modernille globaalille markkinataloudelle, josta setämies kuitenkin itse hyötyy päivittäin.

Mikäli suomalaiset palkansaajat ja yrittäjät käyttäisivät työaikansa vanhustenhoitoon sen sijaan, että toimisivat arvonlisää luovilla markkinoilla hankkien Suomelle vientituloja, seuraisi taloudellinen katastrofi. Kuten taloustieteilijä Heikki Pursiainen on todennut, lähes koko suomalaisten elintaso perustuu siihen, että Suomi erikoistuu muutamiin vahvoihin aloihin ja maksaa viennillä ne asiat, joita ei itse pysty tuottamaan. Ilman tätä järjestelmää ei olisi niitä asioita, joita setämies pitää nykyajan elintasonsa itsestäänselvyyksinä.

Ajatus siitä, että Suomi voisi tuottaa tarvitsemansa asiat itse, on aikalailla mielikuvitusta, lukuun ottamatta yksittäisiä tuotteita. Sen lisäksi, että mikään maa ei voi maantieteelleen mitään, ulkomailta tavaroiden tuominen lähelle ei ole myöskään automaattisesti ympäristöystävällisempää, koska päästöt syntyvät pääosin tuotannosta, eivät kuljetuksesta.

Setämiehen satumaailmassa köyhyyshifistely tuntuu houkuttelevalta, koska se kytkeytyy nostalgian voimaan. Talouskurin ja niukkuuden ylistys luo vaikutelman rationaalisuudesta: ”olemme eläneet yli varojemme, nyt pitää palata ruotuun”. Todellisuudessa kyse on valikoivasta muistista. Setämies ei tietenkään todellisuudessa ole valmis luopumaan nykyisestä elintasostaan, joka on mahdollista juuri globaalin talouden ja työnjaon ansiosta.

Koko kansan harjoittama vanhusten kotihoito voi tuntua moraalisesti selkeältä ja lämpimältä, mutta todellisuus olisi köyhyyttä, uupumusta ja resurssipulaa. Tämä nostalginen ajattelu mahdollistaa setämiesmäisen hyvesignaloinnin ilman, että nykyisen hyvinvoinnin edellytyksiä ja perustaa tarvitsee edes ajatella.

Kuitenkin, jos setämiehen satumaailma toteutuisi, hinta olisi raskas. Setämiehelle nostalgia voi olla maksuväline, todellisuuden laskun maksaisivat kaikki muut.